Sähkön verovähennys tuo apua sähkölaskuihin

Sähkökriisin ollessa päällä, on sähkön verovähennyksistä puhuttu paljon niin mediassa, kuin ihmisten keskuudessa. Hallitus on hyväksynyt verovähennyksiä tiettyihin sähkölaskuihin.

Sähkön kokonaishinta muodostuu kolmesta eri seikasta, joita ovat: sähkö- ja arvonlisävero, sähkönsiirtomaksu sekä sähköenergian hinta. Sähkön hinta määräytyy sähkösopimuksemme mukaan ja se on asia, johon pystymme jonkin verran vaikuttamaan. Verotukseen kuluttaja ei pysty suoraan vaikuttamaan, eikä myöskään sähkönsiirron hintaan.

On puhuttu laajalti siitä, etä verovähennyksistä olisi helpotusta sähkölaskujen suuruuteen ja näin ollen ne voisivat helpottaa niin kuluttajien, kuin yritystenkin painetta energiankulutuksesta. Mutta millä tavoin se vaikuttaa ja ketkä ovat verovähennyksen piirissä?

Tukea kansalaisille verohelpotuksilla

Syyskuussa 2022 on aloitettu tuki, jonka tarkoituksena on tukea heikossa taloudellisessa tilanteessa olevia talouksia, joiden sähkölaskut kasvavat kohtuuttoman suuriksi sähkön energiakriisin myötä talven lämmityskustannuksissa ja muussa sähkön käytössä.

Kyseessä on väliaikainen tuki, jossa kotitalousvähennystä myönnetään tietyille talouksille sähkölaskujen perusteella. Ne jotka eivät täysimääräisesti pysty hyödyntämään tätä verovähennystä, ovat puolestaan väliaikaisen sähkötuen piirissä.

Vuodelle 2023 sähkön verovähennys suunnitelma olisi selkeä; vuoden 2023 alusta 30.4.2023 saakka vakituisen asunnon sähkölaskun pystyy laittamaan kotitalousvähennyksen piiriin, jos laskun suuruus ylittää 2000 euroa ja on vähintään 6000 euroa.

Summaan lasketaan sähköenergiasta maksettu määrä veroineen sekä perusmaksu. Sähkönsiirto puolestaan ei koske sähkövähennystä.

Sähkövähennyksen piiriin voi olla vaikea päästä

Kotitalousvähennyksiä saa vähentää maksettavasta määrästä 60 prosentin suuruisen siivun ja vähennyksiä saa aiemmin mainitut summat huomioonottaen maksimissaan 2 400 euroa. Sähkövähennyksen piiriin voi kuitenkin olla vaikea päästä, jos sähköenergiaa kuluu niin sanotusti liian vähän. Sähkövähennykseen on melko tiukat kriteerit ja se on aiheuttanut eripuraa mediassa sekä eduskunnassa.

Kotitalousvähennyksestä on kyse, kun maksetuista veroista tehdään vähennys, jolloin talous saisi rahaa takaisin. Tätä on kuitenkin kritisoitu, sillä sähkön verövähennys ei tavoite esimerkiksi pienimmissä tuloluokissa eläviä vanhuksia tai muita köyhyysrajan alapuolella eläviä talouksia, joissa muutamankin kympin sähkölasku voi olla huomattava siivu esimerkiksi ruuan tai lääkkeiden ostamisesta.

Jos verovähennystä saa, haetaa sitä itse Verohallinnon kautta. Siitä voi saada hyötyä jo tulevan vuoden aikana, jos vähennystä hakee saman vuoden verokortilla vähennettäväksi. On arvioitu, että vähennyksiin on oikeutettu noin 252 000 eri taloutta ja kyseessä arvioidaan olevan noin 265 miljoonan siivu verotuksesta.

Seuraa tarkkaan oletko oikeutettu sähkön verovähennyksiin

Jos saatat olla sähkön verovähennyksiin oikeutettavassa tilanteessa, kannattaa tukea ehdottomasti hakea. Vaikka kaikken köyhimmät yksineläjät eivät välttämättä ole tämän tuen piirissä, helpottaa se huomattavasti esimerkiksi satoja lapsiperheitä ja muitakin talouksia, joilla on esimerkiksi suuret lämmityskustannukset omakotitalossa.

Apua hakemuksen täyttämiseen saa Verohallinnon asiakaspalvelusta ja lisätietoa löytyy myös paljon internetistä hakukoneiden hakutoiminnolla.

Kannattaa siis olla tietoinen siitä, mihin tukiin on oikeutettu ja hyödyntää ehdottomasti sähkölaskuihin myönnettävä veroetu. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin tässä kaikille haastavassa tilanteessa, joten myös keskusteleminen avoimesti on tärkeää.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *