slottikuningas-hero

200 % TALLETUSBONUS

LUNASTA NYT!

Autoverotaulukko

Mikä on autoverotaulukko, ja miten sitä tulkitaan? Autoverotus on Suomessa melko monimutkainen prosessi, jonka parissa etenkin tuontiautojen ostajat painivat.

Mikä on autoverotaulukko?

Autoverotaulukko kertoo yksityishenkilöille tehokkaasti mahdollisen autoveron, joka maahantuodulle autolle langetetaan. Autoverotaulukko on Verohallinnon ylläpitämä, joka julkaisee kuukausittain toteutuneet autoverot taulukkoon. Kuluttaja voi näin itse vertailla toteutuneita autoveroja ennen ostopäätöksen tekemistä, ja autoverotaulukko mahdollistaakin autoveron suuruuden arvioimisen parhaimmillaan muutaman satasen tarkkuudella. Autoverotaulukko on siis äärimmäisen kätevä työkalu, mikäli olet hankkimassa autoa ulkomailta.

Autoveroon vaikuttaa Suomessa moni asia, mutta suurimmat vaikuttavat tekijät ovat auton päästöt, ikä sekä mittarilukema. Henkilöautojen CO2-perusteinen verotus alkoi Suomessa vuoden 2008 alusta, ja uusien sähköautojen verotus lopetettiin alkuvuodesta 2022.

Autoverotaulukon avulla voit itse arvioida autoveron määrän perustuen aiemmin toteutuneisiin päätöksiin samalla kun selaat ulkomaista nettiautoa. Toteutuneet verotuspäätökset listataan autoverotaulukkoon Verohallinnon toimesta, ja ne toimivat suuntaa antavana ohjeena.

Kun teet tutkimusta mahdollisen autoveron määrästä, ota huomioon että autojen arvo vaihtelee markkinoilla jatkuvasti. Autovero määrätään aina sen hetken verotusarvon mukaisesti, eli taulukoiden summat ovat vain suuntaa antavia – viime vuonna toteutunut veropäätös autoverosta ei ole enää nyt vertailukelpoinen!

Voit saada Verohallinnolta myös ennakkoratkaisun omaan autoverohakemukseesi, josta saat tarkemmin selville miten autoverolakia sovelletaan juuri sinun hakemuksessasi. Kuluttajana sinun on myös mahdollista hakea ennakkoratkaisua autoveron määrästä tai ajoneuvon sen hetkisestä verotusarvosta!

Mistä autoverotaulukko löytyy?

Autoverotaulukko on helppo löytää suoraan Verohallinnon omilta sivuilta. Tiedot on jaettu todella kätevään Excel-taulukkoon vuosittain, ja toisessa vaiheessa voit myös tarkistaa kuukausittain toteutuneet autoverot. Autoverotaulukko myös listaa erikseen autoveron pakettiautoille, henkilöautoille sekä moottoripyörille.

Muista pitää mielessä, että viime vuonna toteutunut autovero ei välttämättä ole enää vertailukelpoinen nykyhetkeen verrattuna. Ajoneuvojen arvo muuttuu koko ajan, joten voit pitää toteutuneita veroja vain suuntaa antavana!

autoverotaulukko
autoverotaulukko-netissa

Usein kysytyt kysymykset autoverotaulukosta

Verohallinto päivittää toteutuneet autoverot taulukkoon joka kuukausi!

Koska autoverotaulukko on Verohallinnon ylläpitämä, voidaan sitä pitää täysin luotettavana autoveron arvioimiseen!

Löydät autoverotaulukon suoraan Verohallinnon sivuilta, tai klikkaamalla yläpuolelta löytyvää painiketta!